Wolfenstein 3-D (Xbox Live Arcade) arvostelu

Kaikella on alkunsa ja suosittujen ensimmäisen persoonan räiskintäpelien aloittajana pidetään tavallisesti id Softwaren Wolfenstein 3-D -pyssyttelyä. Alun perin PC:lle vuonna 1992 julkaistu hyvin yksinkertainen ammuskelupeli toimii edelleen aivan yhtä loistavasti. Tämä jos mikä on kappale videopelaamisen historiaa. Live Arcadessa kesäkuun alussa 2009 julkaistun pelin tarkoitus lienee lietsoa odottavaa hypeä syksylle, jolloin Raven Softwaren kehittämä uusi Wolfenstein on tarkoitus julkaista.

Historia unohtui

Wolfenstein-pelit ovat aina sijoittuneet toiseen maailmansotaan ja niiden päähenkilönä on ollut William “B.J.” Blazkowicz, mutta historian kanssa tarinoilla ei ole ollut juuri mitään tekemistä. Pelit ovat siis enemmänkin toisen maailmansodan inspiroimia sci-fi-henkisiä toimintapaketteja.

Wolfenstein 3-D jakautuu kuuteen erilliseen episodiin. Kolme ensimmäistä kuvaa liittoutuneiden agentti Blazkowiczin paon Wolfensteinin linnasta ja sitä seuraavan natsihallinnon kukistamisretken. Loput kolme episodia kulkevat liikanimellä The Nocturnal Missions, joiden tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Blazkowiczin joutumista saksalaisten vangiksi.

Yksinkertaista kaikki on vaan

Kontrollit ovat ensimmäisen persoonan räiskintöjä pelanneille tutut ja ne toimivat kuin se kuuluisa junan vessa. Rajoituksiakin on, sillä käytössä olevaa asetta ei voi ladata eikä ylös tai alas pysty katsomaan. Pyssyjä ei ole kuin neljä: veitsi, pistooli, konepistooli ja raskas konekivääri. Kaiken kaikkiaan ohjaus on niin yksinkertaista ja pelkistettyä, että se suorastaan naurattaa. Samalla se palauttaa mieleen sen, että kaikki on pitänyt joskus ensin keksiä. Wolfenstein 3-D onkin tässä mielessä loistava nostalgiamatka menneisyyteen.

Palikat ja suorat kulmat

Graafisesti aika ei ole ollut hellä: kaikki on juuri niin karmeaa palikkamössöä kuin vain osaa kuvitella. Katto ja lattia ovat aina samanlaiset, mutta vastaavasti seinissä on vaihtelua. Ilmeisesti saksalainen tehokkuus on pakottanut arkkitehdit suunnittelemaan taloihin vain suoria kulmia. Toisaalta värit ovat kirkkaat ja selkeät, joten pientä mielikuvitusta käyttämällä näkemästään saa selvää. Musiikki on ahdistavaa pimpelipompelia, joka tuo edes jotain ääntä muuten kovin hiljaiseen peliin. Ääniefektejä ei juuri ole, lukuun ottamatta aseiden ääniä ja vihollisten huudahduksia.

Yhden miehen matka

Pelin rakenne on hyvin yksinkertainen: kulje eteenpäin ja ammu kaikki vastaantulijat. Episodin lopuksi vastaan asettuu mielikuvituksellisella panssarilla varustettu suurikokoinen loppupomo. Hieman vaihtelua monotoniseen toimintaan tuo erilaisten salaovien ja aarteiden etsiminen. Yllättäen kenttäsuunnittelu ei olekaan tiukka putki, mutta silti peli olisi kaivannut tasoissaan rutkasti tiivistämistä. Pelaaja juoksee suurimman osan ajastaan tyhjillä käytävillä ja availee ovia, joiden takana on pelkkä tyhjä huone. Tekoäly on yllättävän toimiva. Havahtuessaan vihollinen mylväisee tunnuslauseensa ja alkaa etsiä pelaajaa. Ilahduttavasti myös ajoittainen hiiviskely selän taakse on mahdollista, koska tekoälyllä ei ole silmiä niskassaan.

Vaikeustasoja on valittavana peräti neljä, joten liian haastavaksi tai helpoksi ei peliä ole tehty. Edistymistä auttaa paljon myös tallennusjärjestelmä, joka mahdollistaa tilanteen tallennuksen koska tahansa ja missä tahansa.

Vain leaderboardit kehuskeluun

Wolfenstein 3-D ei tarjoa moninpelaajille mitään muuta kuin kattavat leaderboards-tilastot, joissa pääsee kehuskelemaan omilla kyvyillään. Tämä on sääli, sillä lähin kilpailija Duke Nukem 3D tarjoaa kattavasti sekä moninpeliä että yhteistyötilaa peräti kahdeksalle pelaajalle.

Wolfenstein 3-D on mahtava tilaisuus joko muistella menneitä tai vaihtoehtoisesti ottaa selvää, mistä yhden kokonaisen peligenren voittokulku alkoi.