Supremacy MMA arvostelu

Nykyajan gladiaattoritaisteluksi kutsuttu vapaaottelu, eli Mixed Martial Arts (MMA), on noussut valtavaan suosioon viime vuosien aikana. Tästä johtuen kyseisestä kamppailulajista on tietysti nähty myös erilaisia otoksia videopelien maailmassa. Aihetta on kuitenkin lähestytty melkeinpä poikkeuksetta simulaation näkökulmasta, minkä vuoksi pelit eivät ole olleet sieltä helpoiten lähestyttävimmästä päästä. Kung Fu Factor -pelistudio päätti korjata asian kehittämällä Supremacy MMA:n. Tämä 505 Gamesin julkaisema vapaaottelupeli lupaa tarjota arcademaista taistelua helposti lähestyttävillä kontrolleilla, unohtamatta kuitenkaan kamppailulajin alkuperää.

Kun olet nähnyt yhden…

Supremacy MMA:n pääpelimuoto, Supremacy Stories, on nimensä mukaisesti tarinavetoinen kampanja, jossa pelaajan päämotiivi on nousta ryysyistä rikkauksiin. Kampanjan alussa pelaaja saa valita taistelijansa kymmenestä eri hahmosta, joista kukin edustaa eri taistelutyyliä: mukaan mahtuu muun muassa judoka, karateka, nyrkkeilijä, potkunyrkkeilijä ja lukkopainija. Kamppailulajin ystävät saattavat huomata, että pelissä olevat hahmot muistuttavat erehtymättömästi lajin oikeita sankareita, mutta nimet eivät tunnu täsmäävän. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että lisenssin puuttuessa Kung Fu Factory on joutunut luomaan hahmoille kuvitteelliset identiteetit. Jokaisella pelissä olevalla hahmolla on oma surullisen kuuluisa tarinansa, jota viedään eteenpäin otteluiden välissä näytettävillä videoilla. Teoriassa tämä tarkoittaa siis sitä, että Supremacy MMA sisältää kymmenen eri minikampanjaa. Käytännössä pelissä kuitenkin pyöritetään vain muutamaa tarinapohjaa, joihin on vain liimattu päälle eri hahmot ja ääninäyttelijät. Suuri menetys tämä ei kuitenkaan ole, sillä ensimmäisen tarinan nähtyä ei välttämättä enää toista haluaisi nähdäkään. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tarinat kärsivät täydellisestä sisällön puutteesta ja toimivat vain aasinsiltana kamppailuista toiseen.
Supremacy Storiesin lisäksi valittavana on myös Tournaments ja Femmes Fatales -pelimuodot, joista jälkimmäisessä häkkiin päästetään naistaistelijat. Tästä ei kannata kuitenkaan liikaa innostua, sillä kyseinen moodi sisältää jopa huimat kaksi pelattavaa hahmoa! Naisilla pelaaminen ei myöskään eroa kolmijalkaisten toiminnasta millään tavalla, joten viihdearvo jää lopulta vain nimelliseksi. Näiden lisäksi pelaaja voi ottaa mittaa toisista virtuaalitaistelijoista Liven välityksellä – olettaen, että peliseuraa löytyy ja verkkoviive ei hivele taivaanportteja.

Verta, hikeä ja katkenneita luita

Tappelupelien todellista arvoa ei kuitenkaan määritä pelimuotojen määrä tai tarinankerronnan laatu, vaan ratkaiseva tekijä löytyy taistelumekanismista. Supremacy MMA pitää lupauksensa tällä osa-alueella ja lähestyy vapaaotteluareenoita arcademaisesta näkökulmasta. Ikävä kyllä kehitystiimi on mennyt askeleen liian pitkälle, ja taistelumekanismista on luotu aivan liian pelkistetty. Sen lisäksi, että ottelijoiden liikkeet ovat kankeita, niin ne tuntuvat tapahtuvan myös pienellä viiveellä. Käytettävissä olevat iskut toteutetaan periaatteessa kahta eri nappia painamalla, joskin niihin saa luotua pieniä variaatioita sivuaskelta käyttämällä. Pelaajalla on käytössä myös yksi erikoisisku, mutta sen suorittaminen kestää aivan liian kauan, joten sitä tulee hyödynnettyä hyvin harvoin. Tämä lisäksi ottelun voi viedä vaakatasoon erilaisia heittoja käyttäen. Makuulla tapahtuvassa taistelussa pelaaja voi hyödyntää normaalien kontrollien lisäksi lajille tuttuja lukko- ja kuristusotteita. Nämä tilanteet ratkaistaan heiluttamalla ohjaimen oikeaa tattia, mikä on erittäin epäkäytännöllinen ratkaisu: käden paikan vaihtaminen ja kunnon ”rämpytysmomentin” saavuttaminen kesken painin on todella kömpelöä.

Supremacy MMA ei ehkä tarjoa nautittavaa taistelumekanismia, mutta se onnistuu kuvaamaan vapaaotteluiden väkivaltaisuutta hyvin (lue: värityskirjan kanssa). Otteluiden aikana taistelijoiden kasvot muokkautuvat uuteen uskoon veren maalatessa taisteluhäkkiä ja lopetusliikkeissä katkeavat luut saavat aikaan irvokkaan tyytyväisyyden tunteen – olettaen, että ei ole vastaanottavana osapuolena. Muuten pelin visuaalinen ilme on keskivertoa, eikä onnistu säväyttämään juuri millään lailla. Äänipuolella jatketaan samaa kivistä tietä: Supremacy Storiessa kuultava surkea katu-uskottavuutta tavoitteleva ääninäyttely on typerän kuuloista ja kaiken lisäksi se on rytmitetty tavalla, jota on ajoittain erittäin vaikea seurata. Alkuvalikoissa ja otteluiden aikana tunnelmointia tarjoaa Victory Records -yhtiössä olevien yhtyeiden musisointi, joka koostuu lähinnä hard coresta ja metallista. Kyseisiä musiikkityylejä karsastavalle tarjotaan kuitenkin mahdollisuus pelata ottelut ilman taustamusiikkia. Itse kamppailuäänien laatu on melko tasapaksua, eikä onnistu tarjoamaan kunnon inhorealistisia tuntemuksia, mitä voisi odottaa tuntevansa, kun kuulee esimerkiksi käden katkeavan.

Ensisilmäyksellä Supremacy MMA näyttää erittäin viihdyttävältä paketilta, jolle uskoisi varmasti löytyvän oma pelaajakuntansa. Ikävä kyllä peli kuitenkin jää melkeinpä jokaisella osa-alueella puolitiehen: taistelumekanismi on liian yksinkertainen ja kankea ja äänipuolella päästään korkeintaan keskitasoon, jos ei lasketa mukaan Supremacy Stories -pelimuodon hirveää ääninäyttelyä. Otteluiden visuaalinen väkivaltaisuus jaksaa kuitenkin pitää viihdearvoa yllä muutaman tunnin, ja samalta sohvalta kaverin kanssa pelattuna Supremacy MMA on jopa hetkellisesti hauskaa. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että peliä ei uskalla puhtaalla omallatunnolla suositella kenellekään – ei edes alelaarista.