Sonic Generations arvostelu

16-bittiseen kulta-aikaan vain yksi hahmo pystyi kilpailemaan punahattuisen putkimiehen kanssa. Kulta-aika päättyi ja putkimies jatkoi paistattelua parrasvaloissa, kun samaan aikaan tämä sininen pallo vaipui huonojen jatko-osien ja spinoff-pelien kastiin. Nyt 17 vuotta kestäneen laman jälkeen, maailman nopein siili saa vihdoinkin arvoisensa paluun.

Kaksi aina kaunihimpi...

Sonic Generationsissa on ymmärretty, mikä teki vanhoista Sonic-peleistä legendaarisia: peli keskittyy puhtaasti Soniciin (tai Soniceihin) ja vauhtiin.
Poissaolollaan loistavat miekat ja siilisudet, eikä ah niin ärsyttäviä sivuhahmojakaan tarvitse katsella tai kuunnella jatkuvasti.

Generations yhdistää kaksi aikakautta – vanhan koulukunnan 2D-tasoloikinnat sekä uudemmat 3D-vauhtiradat. Tämä yhdistetään juoneen ajan repeämisellä, ja PUM, meillä on kaksi Sonicia, klassinen ja moderni. Pelin kentät jaetaan kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa pelataan vanhalla Sonicilla, joka ei osaa mitään moderneja temppuja kuten lukittua ilmahyökkäystä tai juoksuboostia. Nämä osiot ovat pelin parasta antia, ja kentissä pitää tehdä muutakin kuin painaa eteenpäin ja välillä hyppyä. Uuden Sonicin rajoja rikotaan kääntämällä 3D-kentät 2D-kentiksi ja lisäämällä 2D-kenttiin 3D-osioita,. Häilyvät rajat tuovat peliin uutuuden tunnetta, eikä Sonic Generations vaikuta halvalta nostalgiatripiltä.

At the speed of light

Uuden Sonicin kenttiä vaivaavat samat ongelmat kuin aikaisemmissakin 3D-Soniceissa: ohjattavuus ei ole aivan niin terävää, mitä vauhtisiilin ohjaus vaatisi. Monta kertaa kuolema koittaa, kun Sonic ottaa ensimmäiset askeleet vähän vinoon ja momentum vie hahmon läheiseen laavakylpyyn. Ongelmia löytyy myös vihollisten lukittumismekanismissa. Lukituksen etäisyydet vaihtelevat satunnaisesti, mikä aiheuttaa kesken ilmalennon harmaita hiuksia, kun sinipallo ei yllättäen lukitukaan edessä olevaan viholliseen, vaan taas pudotaan kuolemaan. Kädetön kameramies ei auta asiaa yhtään, eikä kameraa pysty itse ollenkaan säätämään, vaikka oikea tatti on kokonaan käyttämättä. Onneksi 3D-osuudet ovat suurimmaksi osaksi suhteellisen suoraa raidejuoksua, eikä kuolemanpudotuksia ilmaannu tiheämmin kuin vasta loppupuolella.

Hauska tappaa vanha tuttu

Pelin tarinaosio kestää neljästä viiteen tuntia, mutta pelin läpäisyn jälkeen hupi vasta alkaa. Jokaisesta kentästä löytyy haasteratoja, joissa on erilaisia päämääriä ja palkkioita. Kaikista haasteporteista löytyy myös vaihtoehtoinen rata toiselle Sonicille, jolloin haasteratojen määrä tuplaantuu. Jokaisesta kentästä löytyy viisi punaista tähtisormusta per Sonic, ja niitä keräämällä avataan musiikkia ja konseptitaidetta.

Kentän läpäisystä saadaan arvosana ja krediittejä, ja suorituksen aika jää talteen. Mikäli pelaaminen muuttuu liian vaikeaksi, voi kentistä saaduilla krediteillä ostaa helpotuksia, kuten kuplasuojan, äkkijarrut tai 10 sormusta jokaisen elämän alkuun. Kolmen kentän ryppäisiin jaetun alueen minipomot ja lopussa seisovat pomot on naamioitu mielenkiintoisiksi aivopähkinöiksi. Kikka täytyy keksiä itse, mikä on erittäin mukavaa vaihtelua nykypäivän kädestä pitelylle.

Up, Over And Gone!

Generations ammentaa viittauksia aina vanhoista peleistä animaatiosarjan chilikoiriin asti, ja kahden aikakauden Sonicien eroista revitään huumoria. Tästä esimerkkinä sivuhahmojen kuittailut lihomisesta vanhan Sonicin kanssa keskustellessa. Pelin ääninäyttely aiheuttaa myötähäpeää, mutta muuten äänet ja varsinkin musiikki tuovat nostalgisen kyyneleen poskelle – kukapa ei rakastaisi jazzahtavaa versiota Green Hill -teemasta. Tietenkin pelisarja, joka niin sanotusti keksi speedrunit, sisältää myös online-pistetaulut nopeimman siilin vertailua varten.

Sonic Generations on kuin rakkauskirje sadistiselta ex-tyttöystävältä. Pelinä se ei ole täydellinen ja siinä on pieniä ongelmia, mutta monen vuoden jälkeen vanha magia on kaapattu takaisin ja pienet ongelmat voi painaa villaisella. Ja jos nyt suonette anteeksi, siirryn parantamaan Green Hill Zonen aikaa klassisen teemamusiikin tahtiin.