SAW arvostelu

"Hello detective, I’d like to play a game"

SAW-elokuvien sarja on ajan kuluessa saavuttanut suuren suosion, joten perässä seuraava videopeli samasta aiheesta ei ole yllätys. Melko tuntemattoman Zombie Studiosin tekemä ja Konamin julkaisema SAW on kolmannen persoonan lineaarinen selviytymiskauhu, jonka painopiste on taistelun sijasta pulmien ratkomisella. Lopputulos ei ole yhtä laadukas kuin EA:n Dead Space tai yhtä toiminnallinen kuin Capcomin Resident Evil 5, mutta sahaavien elokuvien ystäville luvassa on mukavaa välipalaa noin seitsemäksi tunniksi.

Pelasta muut selviytyäksesi itse

Tarinallisesti peli sijoittuu ensimmäisen ja toisen SAW-elokuvan väliin, mutta muistuttaa rakenteensa puolesta kovasti sarjan kolmatta osaa. Ensimmäisessä elokuvassa etsivä Tapp haavoittui vakavasti ja hänen oletettiin kuolleen. Peli kuitenkin kertoo, että John Kramer eli Jigsaw kuljetti Tappin Whitehurstin hylättyyn mielisairaalaan antaakseen hänelle opetuksen elämän arvostamisesta. Pelaaja asetetaan takaperoisessa karhunraudassa heräävän Tappin saappaisiin, jonka jälkeen on aika pelastaa yhteensä kuusi muuta vankia ja samalla oppia arvostamaan elämää.

Pelin tarina etenee erittäin lineaarisesti ja on kokemuksen parasta antia. Välivideot ja sinne tänne ripoteltujen ääninauhojen kuunteleminen istuvat kokonaisuuteen täydellisesti, sillä onhan kyseessä Jigsaw´n tarkasti masinoima peli. Valitettavasti tiukka tarinavetoisuus poistaa uudelleenpeluuarvon kokonaan: lopputekstien rullatessa kaikki on koettu eikä mikään motivoi palaamaan Whitehurstin käytäville.

Rautakankikontrollit

Jostain syystä kauhupeleissä on aina ollut kankeat ja turhauttavat kontrollit eikä SAW tee poikkeusta tästä säännöstä. Tapp ei voi kyyristyä, ryömiä tai edes hypätä. Taistelu tapahtuu selvällä viiveellä, mikä luo vaikutelman veden alla tapahtuvasta kamppailusta. Järjestelmän ominaisuuksia oppii kuitenkin ajan kanssa hyödyntämään siten, että jokainen vastustaja kaatuu voitettuna melkoisen pienellä vaivalla. Taistelun helppoutta korostaa se, että viholliset hyökkäävät aina yksi kerrallaan. Onneksi suurin osa pelistä kuluu kuitenkin tilannekohtaisten pulmien ratkomisessa ja mielisairaalan ahtaita käytäviä tutkiessa.

Etene hitaasti seitsemän kappaleen verran

SAW tarjoaa vain yksinpelin, joka jakautuu seitsemään erilliseen kappaleeseen. Jokaisen osuuden tarkoituksena on ensin selviytyä vangiksi jääneen ihmisen luokse ja lopuksi pelastaa hänet Jigsaw´n laitteesta. Vapautetut henkilöt antavat edelleen vihjeitä, joiden avulla mystisen pelimestarin etsintä jatkuu ja lopuksi tehdään valinta: kulkeako tie loppuun saakka vai antaako asian olla? Peli onnistuu tavoittamaan hyvin elokuvien tunnelman ja lopullinen valinta kruunaa kokonaisuuden: SAW-elokuvien kantavana teemanahan on juuri valintojen tekeminen.

Eteneminen koostuu lukuisista pikkupeleistä, joista osan voi muistaa myös valkokankaalta. Ajan kuluessa tutuiksi tulevat varsinkin ruiskuja vilisevät vessanpytyt, lukkojen tiirikoinnit ja hammasrattaiden asentelut. Loppua kohti pulmat alkavat kuitenkin toistaa itseään ja niistä tulee myös turhauttavampia tiukkojen aikarajojen vuoksi.

Nopeatempoista peliä odottavat joutuvat pettymään, sillä paras tapa edetä pimeissä ja ahtaissa käytävissä on hidas askellus ja nurkkien tutkiminen. Vastaan tulee paljon äkkikuolema-ansoja, joista selviytyy olemalla kärsivällinen ja huolellinen. Tämä yhdistettynä itseään toistavaan tehtävärakenteeseen aiheuttaa sen, että SAW-peliä kannattaa pelata pienissä erissä ilman kiirettä.

Suttuiset käytävät

SAW käyttää Gears of Wareista tuttua Unreal-pelimoottoria, mutta onnistuu siitä huolimatta näyttämään melkoisen vaatimattomalta: varsinkin henkilö- ja kasvomallinnus on silmiinpistävän tönkköä ja jälkeenjäänyttä. Ahtaisiin käytäviin on onneksi loihdittu paljon yksityiskohtia, mutta nekin alkavat ajan kuluessa osoittaa kierrätyksen merkkejä. Värejä ei tunnu olevan kuin se ainainen harmaa ja ruskea, mutta toisaalta se sopii hyvin vanhan mielisairaalaan ränsistyneeseen tunnelmaan.

Äänimaailma loistaa vain yhdellä alueella: Tobin Bell uusii roolinsa Jigsaw´na ja hänen murahteleva äänensä onnistuu joka kerta aiheuttamaan kylmiä väreitä. Muilta osin ääninäyttely on elotonta, joskaan ei missään nimessä sietämätöntä. Dead Spacesta opitun esimerkin mukaisesti tunnelmaa luodaan enemmän ääniefekteillä kuin varsinaisella musiikilla: suurimman osan ajasta SAW-pelissä kuunnellaan vain putkien etäistä kuminaa ja omien askelten ääniä. Ratkaisu on toimiva, mutta niihin tehosteisiin olisi pitänyt panostaa huomattavasti enemmän.

Yhden miehen kujanjuoksu

SAW on lyhyt ja pelkällä yksinpelillään se ei tarjoa minkäänlaista uudelleenpeluuarvoa. Toteutus ei loista millään osa-alueella, mutta toisaalta kaikki toimii juuri niin hyvin, että etsivä Tappin saappaissa jaksaa viipyä loppuun saakka. Elokuvasarjan ystäville SAW tarjoaa mukavan välipalan, josta ei missään nimessä kannata maksaa täyttä hintaa.

"GAME OVER!"