;)
;)
Marvel Ultimate Alliance 2 arvostelu
Arvostelija SubSonicTonic, julkaistu 18.11.2009
Monta tonnia Hulk jaksaa nostaa?
Suurin ongelma Ultimate Alliancessa on pelin yksinkertaisuus. Vaikka erilaisia supersankarihahmoja ja kykyjä onkin paljon, alkaa perusvihollisten rökittäminen maistua puulta ennen pitkää. Vaihtelua tarjoaakin mittava hahmokavalkadi ja hahmojen erilaiset taistelukyvyt. Sarjakuvafaneille on tarjolla lukuisa määrä tuttuja supersankareita ohjastettavaksi ja pääasiassa hahmojen erityispiirteet on tuotu hyvin esiin, kuitenkin peliformaatin rajojen sisällä. Hahmot voisi luokitella nettiroolipelien tapaan lähitaistelijoiksi, pitkänmatkan räiskijöiksi ja vahinkoa vastaanottaviksi tankeiksi. Osa hahmoista kykenee myös vahvistamaan omia hahmoja ja antamaan heille erilaisia bonuksia. Vihollisia kukistamalla hahmojen kokemusmittarit täyttyvät ja uusia ominaisuuksia saadaan käyttöön. Tasonnousujen myötä avautuvat ominaisuudet voi joko itse valita tai jättää koneen valittavaksi. Roolipelimäinen tasonousu ei ole järin mutkikas: pääasiassa pelaaja vain valitsee, mihin luokkaan hahmoaan käyttää.
Esimerkiksi hämähäkkimiehestä saa tehtyä oivallisen pitkänmatkan taistelijan, jonka seittilingot tuottavat tuntuvasti vahinkoa ja vielä vangitsevat viholliset paikoilleen muiden tiimin jäsenten armoille. Toisaalta tämä ei ole kovinkaan uskollinen sarjakuvahämikselle, jonka taistelutyyli perustui lähinnä ketteryyteen lähitaistelussa. Vaikka hahmojen määrä on runsas, pelimekaniikan kannalta ei ole merkittävää eroa esimerkiksi sen välillä, millaisia projektiileja hahmot räiskivät, olivat ne sitten luoteja, tulipalloja, jääpaloja, pelikortteja tai hämähäkinseittiä. Grafiikka ja animaatio lähinnä vain vaihtuu. Pelin yksinkertaisuus on suuri osa sen viehätystä, mutta myös syy sille, miksi into etenkin yksinpelinä hiipuu ennen pitkää. Marvel-fanien moninpeliksi tämä on tarkoitettu ja sellaisena varsin hyvä esitys.
Mitä jos Hämis ja Kapu tappelisivat, kumpi voittaisi?
Juonen osalta peli sijoittuu supersankareiden sisällissotaan, mikä on varsin oiva valinta tällaiselle pelille. Kyseinen juonenpätkä julkaistiin sarjakuvissa vuosina 2006-2007. Lyhyesti kuvattuna eräänlainen 9/11-iskujen allegoria ja sitä seuraava nuoren supersankariryhmän aiheuttama katastrofi johtaa hallituksen tahtoon rekisteröidä ja valvoa kaikkia supersankareita. Lisäksi tähän kuuluisi myös velvollisuus käyttää supervoimia valtion etujen mukaisesti. Tähän kaikki spandex-miehet ja -naiset eivät ole välttämättä valmiita, jolloin omenapiirakan ja tähtilipun edestä kaikkensa antava Kapteeni Amerikka yllättäen päättää johtaa rekisterinvastaista liittoumaa vapauden nimessä. Vastassa on Rautamiehen johtama velvollisuudentuntoisten ja vastuullisten supersankarien enemmistö. Pääasiassa juoni siis lähinnä tarjoaa mahdollisuuden Marvel-universumin sankarihahmojen taistelulle toisiaan vastaan, vaikka juoni hieman keinotekoisesti pakottaakin hahmot toimimaan vastoin aikaisempia periaatteitaan. Marvelia viime aikoina seuraamattomille peli tarjoaa vain viitteellisesti selityksiä tapahtumille välianimaatioissa, joten selvästi eniten siitä irti saavat lehtensä lukeneet sarjakuvafanit.
Mukavana ominaisuutena pelaaja voi myös valita, kummalle puolelle sisällissotaa asettuu. Pelin keskiosuus haarautuukin tämän mukaisesti, tarjoten hivenen uudelleenpeluuarvoa. Pelkkää taistelua rikkovat kenttien välillä keskustelutauot muiden supersankareiden kanssa, mutta juttuhetket ovat harvinaisen heikosti kirjoitettuja. Pelaaja voi valita keskusteluvaihtoehdoiksi aina aggressiivisen, varovaisen ja neutraalin. Neljän hengen sankariryhmän koostumus kannattaa valita huolella, sillä tietyt hahmokombinaatiot saavat edukseen kykybonuksia. Esimerkiksi Ihmeneloset sankariryhmäksi valitsemalla saa pienen lisäbonuksen.
Seittilinko +3
Pelin kannalta parannusta edellisosaan näkyy grafiikassa ja efektien määrässä. Graafisesti peli onkin varsin onnistunut. Ruudulla vilisee parhaimmillaan tuutin täydeltä helposti kukistettavia vihollisia ja peukalot ovat koetuksella vastustajia peitotessa. Peli on hyvin lähellä Diablo-tyylisten julkaisujen grindausta: heikkoja vihollisia niputetaan kavereiden kanssa kokemustason nousun toivossa, jolla taas vihollisten kurittaminen on hetken helpompaa. Yksi näissä peleissä olennainen ominaisuus kuitenkin puuttuu, nimittäin uusien varusteiden kerääminen.
Vaikka laaja sarjakuvasankarivalikoima tarjoaakin paljon sisältöä peliin, se samalla leikkaa pois mahdollisuuden kerätä uusia tarvikkeita kentältä ja varustaa hahmonsa muiden kevytroolipelien tapaan uusilla aseilla sekä panssareilla, mikä on suuri osa näiden pelien viehätystä. Nurinkurista olisikin nähdä hämähäkkimies kentällä uusien miekkojen tai konepistoolien kera, mutta jollain tavalla tämä muissa peleissä pelaamiseen kannustava hahmonvarustelu pitäisi saada Marvel-maailmaankin sovitettua. Nyt pelissä ovat tosin mukana erilaiset kykybonuksia antavat mitalit, joita voi olla kerrallaan aktivoituna vaivaiset kolme, eivätkä ne muuta hahmojen ulkomuotoa millään tavalla. Erilaisia hahmojen pukuja tosin voi tehtäviä suorittamalla avata, mutta ne vaikuttavat vain hahmojen ulkonäköön eivätkä pääsääntöisesti ole parempia kuin peruskostyymit.
Supersankarin arki on vaivatonta
Peli on perusasetuksillaan varsin helppo. Tavalliset viholliset kaatuvat supersankarisakin tieltä vaivatta ja parannuspakkauksia saa käyttöön aivan riittävästi. Pomovastustajat yleensä noudattavat jotain omaa kaavaansa ja kestävät iskuja varsin pitkään, mutta mitenkään haastaviksi kentän huipennuksiakaan ei voi sanoa. Kokeneemmat pelaajat vääntänevät suosiolla vaikeusasteen korkeammalle heti alussa.
Tiivistäen voisi todeta, että Marvel Ultimate Alliance 2 on tarkoitettu lähinnä moninpeliksi Marvel-faneille. Yksinpelinä monotoninen toiminta ja turhan yksinkertainen hahmojenkehitys nakertavat peli-intoa, mutta kaverin kanssa pelattuna tämä pääsee oikeuksiinsa.
