Grand Theft Auto: Episodes from Liberty City arvostelu
Arvostelija tiong, julkaistu 26.11.2009
Liberty City kutsuu jälleen
Molemmat lisälevyt sijoittuvat edelleen Liberty Cityyn ja pohjalla olevaan GTA IV:n pelimoottoriin. Päällisin puolin molemmat pelit tuntuvatkin hyvin samankaltaisilta emopeliin nähden. Myös pelin ikä alkaa jo näkyä - grafiikat vaikuttavat jo hiukan vanhentuneilta eivätkä kankeat kontrollit tunnu enää kovinkaan luontevilta.
Kumpikin lisälevyistä tuo kuitenkin täysin uudenlaisen näkökulman tuttuun ja kuluneeseen kaavaan. Siinä missä Lost and Damnedin teemana on prätkäjengien välinen sota, keskittyy The Ballad of Gay Tony Liberty Cityn yöelämää hallitsevan Anthony Gay Tony Princen bisnesongelmien selvittelyyn. Prätkäjengin tarina on yllättävänkin synkkä, sillä päähenkilö Johnny Klebitz on moraaliton rikollinen eikä sympatioita toiminnalle juurikaan heru. The Ballad of Gay Tonyssa pelaaja hyppää puolestaan jo valmiiksi huipulla olevan Tonyn likaisen työn tekijän, Luis Lopezin, puikkoihin.
Molempien pelien parhaimpina puolina täytyy ehdottomasti pitää tarinaa sekä hyvin kirjoitettuja ja eläviä hahmoja. Mieleenpainuvia ovat esimerkiksi Ballad of Gay Tonyn suorastaan överiksi vedetyt hörhöt, kuten Yusuf Amar, ökyrikas ja täysin mielipuolisia suunnitelmia kehittelevä arabi, joka koettaa tehdä isänsä ylpeäksi keinolla millä hyvänsä. Yusufin kanssa pääsee esimerkiksi varastamaan raskaasti aseistetun, huipputeknologiaa sisältävän helikopterin ja kaappaamaan liikkeessä olevan metron sen avulla. Valitettavasti edellisen esimerkin kaltaiset, innovatiivisemmat tehtävät ovat edelleen vähän turhankin harvinaisia, sillä yllättävän moni lisälevyjen tehtävistä noudattelee yhä sarjan aiemmista osista tuttuja kaavoja. Kaupungissa vapaasti riehuminen on kuitenkin edelleen hauskaa ja nelososan tutut pelimekaniikat ovat yhä tallella.
Jotain vanhaa, jotain uutta
Tärkein lisälevyjen mukanaan tuoma uudistus on kuitenkin tallennuspisteiden lisääminen tehtäviin. Etenkin emopelin loppuvaiheiden pitkissä tehtävissä mokaaminen tarkoitti tehtävän aloittamista alusta ja samojen kohtien junnaamista uudelleen ja uudelleen. Nyt lyhyissäkin tehtävissä mokaaminen ei haittaa, sillä toimintaa pääsee jatkamaan lähes suoraan siitä kohtaa missä mokasi.
Myös uudet aseet ja ajoneuvot tuovat uutta virtaa peleihin. The Lost and Damnedin keskittyessä prätkällä ajamiseen, pääsee Lopezin saappaissa usein helikopterin kyytiin - ja hyppäämään sieltä pois laskuvarjon avulla. Onneksi prätkällä ajamisesta on tehty hiukan helpompaa, sillä emopelissä kyydistä lensi pois pienimmästäkin töyssystä. Samaa ei voi valitettavasti sanoa helikopterilla lentämisestä, mikä on edelleen tönkköä, etenkin kun mukaan lisätään ampuminen.
Kuten nelososan läpi pelanneet varmasti muistavat, molempien laajennusten itsenäiset juonet yhdistyvät emopeliin nerokkaasti museossa tapahtuvan timanttikaupan yhteydessä. Nelososan pelaaminen ei ole kuitenkaan mikään välttämättömyys, sillä episodit toimivat hyvin myös yksittäin.
Myös moninpeliin on lisätty uusia pelimuotoja, mutta hiukan hölmösti pelaamaan pääsee vain saman lisälevyn moninpelimuotoja eikä lisälevystä toiseen pääse muuten kuin käynnistämällä koko pelin uudestaan.
Hintaansa nähden molemmat lisälevyt tarjoavat melkoisesti pelattavaa. Pelkästään tarinatehtäviin saa yhdessäkin osassa upotettua helposti yli kymmenen tuntia ja tämän lisäksi tarjolla on reilu määrä uusia minipelejä ja aktiviteetteja, kuten laskuvarjohyppäämistä, golfaamista, tanssimista ja jengisotaa.
Jos kaipaa siis lisää tekemistä Liberty Cityssä, kannattaa paketti ehdottomasti hankkia. Molemmat lisälevyt täydentävät toisiaan ja tuntuvat sen verran erilaisilta, että kumpaakin uskaltaa suositella joko ladattavana tai levyversiona oman maun mukaan. Levyversion ostaneita hemmotellaan kuitenkin paperisilla kartoilla sekä uudella Vice FM -radiokanavalla, joka soittaa kasarihittejä suoraan Vice Citystä, jonne pelisarja näyttäisi seuraavaksi jälleen suuntaavan.
