Fallout: New Vegas arvostelu

Postapokalyptiseen maailmaan sijoittuva Fallout-sarja suuntaa Bethesdan tekemän kolmososan jälkeen Nevadan aavikkomaisemiin ja takaisin juurilleen, sillä tuoreen New Vegasin kehittäjänä on ensimmäisten Fallout-pelien tekijätiimin raunioille kasattu Obsidian, joka on tunnettu useista roolipelisarjojen jatko-osistaan.

Vanhojen Fallout-veteraanien mukanaolo pelin kehitystiimissä näkyy jonkin verran, mutta ei ehkä aivan niin selvästi kuin voisi luulla. Nevadan autiomaassa pelaajalle tarjotaan kuitenkin Fallout 3:a enemmän vapautta ja hahmoaan voi kehittää juuri haluamaansa suuntaan. Vaikka pelimekaniikka nojaakin vahvasti räiskintäpainotteiseen suuntaan, on peli mahdollista läpäistä myös ampumatta luotiakaan, mikä kertonee jotain pelin erilaisista etenemismahdollisuuksista ja pelaamistyyleistä. Hahmonkehitys on toteutettu erinomaisesti, ja erilaisia taitoja ja kykyjä on käytössä valtavat määrät.

Pelimekaniikaltaan ja ulkoasultaan Fallout: New Vegas muistuttaa hyvin paljon Fallout 3:a – jopa niin paljon, että sitä voisi aluksi erehtyä luulemaan pelkäksi kolmososan lisälevyksi. Joitakin uudistuksia on kuitenkin onneksi saatu mukaan. Aseita voi nyt muokata erilaisilla osilla, käytössä on useita panostyyppejä ja pelaajalla voi olla mukanaan täysin idiootteja tekoälykavereita, joita voi onneksi sentään käskyttää jonkin verran. Haastetta kaipaaville roolipelaamisen ystäville mukana on Hardcore-pelimuoto, joka lisää peliin aimo annoksen realismin tuntua. Pelaajan täytyy nimittäin tällöin huolehtia syömisestä, juomisesta ja nukkumisesta, eikä haavojen paikkailu onnistu aivan yhtä helposti kuin normaalisti.

Kenen joukoissa seisot?

New Vegas muistuttaa yleisfiilikseltään jonkin verran Fallout-sarjan ensimmäisiä osia, ja on hiukan edeltäjäänsä tunnelmallisempi. Ydintuholta osittain säästynyt Vegasin alue, etenkin kasinoiden täyttämä New Vegasin keskusta on aiempaa värikkäämpi ja pelistä löytyy runsaasti erilaisia ryhmittymiä, joiden väliset suhteet pelaajaan ovat tärkeässä roolissa pelin loppuvaiheilla. Hahmokaarti on mielenkiintoinen, ja joukossa on mukavasti persoonallisia hahmoja. Myös juonenkuljetus on hitusen parempaa kuin kolmannessa osassa ja vaihtelua tehtävien välillä on enemmän. Dialogi ja ääninäyttely jäävät tosin hiukan heikommalle tasolle.

Peli alkaa klassisesti pelaajan herätessä muistinsa menettäneenä ja kuin ihmeen kaupalla aseistautuneiden ryöstäjien jäljiltä selviytyneenä. Kunhan pelaaja on päässyt ampujansa jäljille, keskittyy tarina New Vegasin valtataisteluun kolmen eri ryhmittymän välillä ja pelaaja voi valita vapaasti kenen puolelle asettuu tai jättää asettumatta. Ryhmittymien välinen dynamiikka jää tosin hiukan hyödyntämättä, sillä puolen valinta ei juurikaan muuta itse pelaamista suuntaan taikka toiseen. Suurimmat muutokset liittyvät ainoastaan pelin loppuhetkiin ja muiden ryhmittymien tehtäviin, jotka jäävät tekemättä. Ryhmittymien suhteisiin vaikuttaminen on harmittavasti välillä hiukan arpapeliä, sillä päätöksien seurauksia ei aina kerrota kovinkaan selvästi.

Kolmen pääryhmittymän lisäksi maailmasta löytyy useita pienempiä porukoita, joilta saa runsaasti sivutehtäviä, jos tekemisen pula yllättää. Pelattava ei kuitenkaan aivan heti lopu, sillä pelkkään pääjuoneenkin saa upotettua helposti parisenkymmentä tuntia ja sivutehtäviin vähintään tuplat lisää. Pelkästään maailmassa samoilemiseen saa helposti uppoamaan tunnin jos toisenkin, sillä aavikkoja reunustaviin vuoristoihin on kätketty esimerkiksi sarjalle tuttuja holveja, joista voi löytää vaikka mitä mielenkiintoista.

Vanha pelimoottori, vanhat kujeet

New Vegas käyttää edelleen Oblivionista ja Fallout 3:sta tuttua pelimoottoria, jonka ikä alkaa valitettavasti painaa. Pelin ulkoasu on auttamatta vanhentuneen näköinen ja piirtoetäisyys on heikko, joten maisemat ja esineet ilmestyvät tyhjästä pelaajan samoillessa pitkin autiomaata. Erityisen ärsyttäviä ovat myös jatkuvat lataustauot, jotka ovat paikoin tuskallisen pitkiä vaikka pelin olisi asentanut kovalevylle. Pelimoottori ei myöskään tunnu oikein taipuvan monen hahmon näyttämiseen ruudulla yhtäaikaa, joten maailma tuntuu paikoin todella autiolta, mikä korostuu etenkin kaupunkien ja kylien kaduilla. Lisäksi suurimmalle osalle vastaantulevista hahmoista ei voi edes jutella. Tämä on ärsyttävää etenkin, kun koittaa etsiä sivutehtäviä ryhmien omista tukikohdista.

Pelin Fallout 3:sta tuttu käyttöliittymä on myös hiukan kankea ja olisi kaivannut parantamista, sillä nyt Pip-Boyn ruudulla tulee vietettyä aivan liikaa turhaa aikaa. Taistelujärjestelmä on ennallaan, joten taistelut voi hoitaa joko reaaliajassa FPS-räiskinnän tyyliin tai vuoropohjaisesti roolipelimäistä VATS-järjestelmää käyttäen. Pelaajan taidot ja käytetyn aseen kunto vaikuttavat osumatarkkuuteen, joten pelkkä tarkka sihtaus ei aina takaa viholliseen osumista.

Obsidianin pelit ovat myös valitettavasti tunnettuja bugisuudestaan, eikä New Vegas tee tässä suhteessa poikkeusta. Netti on pullollaan valituksia mitä ihmeellisimmistä bugeista, mutta onneksi itse säästyin pahimmilta pelinpysäyttäjäbugeilta. Arvostelua kirjoittaessa törmäsin kuitenkin esimerkiksi pelin satunnaiseen kaatuiluun, karkuun juoksevaan, tärkeään questiin liittyvään henkilöön, paikallaan jumittaviin vihollisiin, maastoon jumiin jäämistä ja niin edelleen. Peli kannattaa siis tallentaa usein, sillä etenkin maastossa samoillessa pelin automaattitallennus saattaa joskus olla hyvin kaukaa, jolloin voi menettää pahimmillaan pitkänkin ajan pelaamisen bugin vuoksi.

Kokonaisuutena Fallout: New Vegas on kuitenkin varsin mukaansatempaava roolipeli, jota tosin vaivaavat osittain samat ongelmat kuin kolmososaakin, eikä järin suuria uudistuksia ole aiemman pelin läpikolunneille tarjolla. Pienistä ongelmistaan huolimatta on kyseessä kuitenkin ehdottomasti loppuvuoden kovin roolipeli, joka tarjoaa pelisarjan ystäville lisää tuttua, mutta viihdyttävää pelattavaa.