Earth Defence Force 2017 arvostelu

Earth Defence Force 2017 on tuntemattoman japanilaisen Sandlot-studion kehittämä tulevaisuuteen sijoittuva räiskintäpeli. Mutta ennen kuin lähden peliä sen enempää ruotimaan lienee tarpeellista määritellä sananparsi "hirvittävän kamala, jo kipua aiheuttava" tarkasti. Tarkka määritelmä on: "Earth Defence Force 2017".

EDF2017 sijoittuu, yllätys, jättimäinen yllätys, vuoteen 2017 ja tarkkaan ottaen Japaniin. Pelaaja on sotilas ja maapallon on vallannut jättiläismäinen hyönteisrotu (kirjaimellisesti: muurahaisia ja hämähäkkejä) sekä näiden robotit... Tehtävänään pelaajalla on, kaikessa kekseliäisyydessään, tappaa viholliset. Tämän kuultuaan kuka tahansa itseään ja rahojaan arvostava julkaisija olisi juossut kauas pois, mutta D3 Publishingin sopimusneuvottelijat taisivat olla hitaimpia ja jäivät täten kiinni Sandlotin toimistoilla.

Ahdistuksen multihuipentuma

EDF tarjoaa pelaajalle pelikotelon takakannen mukaan "yli 50 tehtävää vaihtelevissa ympäristöissä", joskin jo kymmenen tehtävän jälkeen olin mielestäni pelannut peliä viikkokausia ja käynyt ainakin kahteen kertaan samoissa kartoissa. 30 tehtävän jälkeen aloin etsimään mitä tahansa edes aavistuksen terävää esinettä valtimoideni nirhaamiseen, mutta epäonnekseni en onnistunut. 30 tehtävän pelaaminen todisti sen, että pelissä on noin 5 erilaista isoa aluetta ja vaihtelua pyritään tuomaan sillä, että tehtävä alkaa vain eri kohdasta karttaa. Tajuttuani tämän ja sen, että tehtävien välillä ei ole hämärintäkään aasinsiltaa ("eeppisestä" taistelusta ensimmäistä tehtävää muistuttavaan tehtävään?) yritin tarkistaa epätoivoissani pelin edistymistä kuvaavaa mittaria... se kertoi karua kieltään: "8,36 % läpäisty".

Itseään toistavat ympäristöt, olematon tehtäväkehitys, juonen puute ja taustatarinan kornius voisivat olla anteeksiannettavia, jos peli olisi audiovisuaalinen merkkipaalu pelien historiassa. Sitä EDF2017 ei ole. Valikot on repäisty suoraan jostain ensimmäisen PlayStationin geneerisestä japsipelistä, musiikki on kaikessa kakofoniassaan kauhistuttavaa ja taustalla järjettömiä ohjeita kailottava nainen kiristää pinnaa. Tilanne ei parane peliinkään mentäessä. Bump mapping (graafinen kohokuviointi) loistaa poissaolollaan lähes kaikissa pinnoissa ja kun sitä on käytetty, on se jonkinlaista perusröpöläkuviota – niin luolien seinissä kuin metallisissa roboteissa. Ihmishahmomallit näyttävät saman perheen sisäsiittoisilta hirviöiltä ja koska peli on kuvattu kolmannesta persoonasta, pääsee pelaaja todistamaan liikeanimoinnin räikeää puutetta lähietäisyydeltä jatkuvasti. Pelaajan hahmo näyttää nimittäin siltä, että vain alaruumis lonkasta lähtien olisi hengissä – suurin osa liikkeistä tapahtuu tällä alueella ja yhdistettynä kuolonkankeaan ja staattiseen yläruumiiseen näky on koominen.

EDF:ssa on myös ajoneuvoja, jotka eivät toimi. Helikopteri joko nousee stratosfääriin tai putoaa kieppuen maahan. Tankki hajoaa nopeammin kuin pelaaja kuolisi ilman sitä. Taistelurobotti on niin hidas kääntymään, että sivusuunnassa liikkuva vihollinen on mahdoton maali. Leijuva kiituri kiitää lähimpään seinään ja tuhoutuu, koska kaasu on joko päällä tai pois.

Puhutaanko tekoälystä? Ei. Sitä ei ole. Vihollisten kohdalla tämä ei häiritse, koska kyseessä kuitenkin ovat vain hyönteiset, jotka jyräävät määrällään ja näiden robotit, jotka tallustavat sinne tänne hitaasti samalla ammuskellen. Mutta siinä vaiheessa, kun eliittisotilaskomppania itsetuhoutuu omiin sinkoihinsa, voi jossain todeta olevan vikaa. Tekoäly ei näytä hahmottavan seiniä, vaan aistii viholliset niiden läpi ja alkaa ampumaan kalliota vähä vähältä tappaen itsensä.

Entäpä sitten saavutukset; ne ovat sentään kekseliäitä? Ei, eivät ole. EDF tarjoaa pelaajalle kuusi saavutusta. Läpäise peli helpolla, normaalilla, vaikealla, vaikeammalla, vaikeimmalla ja kerää kaikki aseet. Ainoa, mitä vaikeustason nosto tekee, on kärsimyksen pitkittäminen lisäämällä vihollisten tekemää vahinkoa mikä tekee niiden tappamisesta pidempikestoisen prosessin. Kuoleman jälkeen joutuu aina kestämään huomattavan pitkät lataustauot ja valikkonaisen kirkunan uudestaan ja uudestaan.

Aseet varmaan ovat mahtavia, kun kyseessä on aivoton räiskintäpeli? Eivät ole. On sinkoa, haulikkoa, rynnäkkökivääriä, kranaatinheitintä, kranaattia ja liekinheitintä ja muutamia muita. Jokaisesta aseesta on tsiljoonia eri versioita mitä ihmeellisimmillä takaliitteillä ja nimihirviöillä, mutta masentava tosiasia on se, että aseet eivät ole jännittäviä. Aseita löytää pelin aikana vihollisilta tipahtavista power-up-laatikoista, mutta tehon kasvaminen on hieman liian matemaattista. Esimerkki: löydät rynnäkkökiväärin, joka ampuu tehokkaita laukauksia, mutta vain kolme sekunnissa. Sitten löydät toisen, joka ampuu tehottomia laukauksia, mutta jopa 70 laukausta sekunnissa. Kolmas taas on ensimmäisestä hitaasta pyssystä vielä hitaampi, mutta tehokkaampi ja niin edelleen.

EDF:ssa on mahdollista pelata yhteistyöpelimuotoa jaetulta ruudulta, jolloin voi jakaa tuskan kaverin kanssa. Kuten aina: peli on hauskempaa kaksin, mutta ei jaksa pitkään viihdyttää siltikään.

Aivot narikkaan ja narikka... jonnekin

Vaikka Earth Defence Force 2017:ssa kaikki mahdollinen on pielessä, niin joskus peli voi olla niin huono, että se on jo hyvä – EDF lähestyy tätä rajapyykkiä, koska teknisesti se on pelattava. Peli tuntuu tarkoituksellisen aivottomalta, kuin paluulta 90-luvun pelihallipeleihin. Pelaajalla esimerkiksi on oletuksena loputtomat ammukset ja koska vihollisten määrä ruudulla on välillä käsittämätön, tulee tämä myös tarpeeseen.

Tuho on silmitöntä, kun saa vihdoin sarjatulta ampuvan singon – rakennukset romahtavat ja vihreää, keltaista ja ruskeaa limaa roiskuu vihollisten lentäessä ruudun täyttävien räjähdysten voimasta. Silti hauskuus loppuu pian – aivoton räimintä ja silmitön tuho pystyvät vain hetkeksi peittämään sen faktan, että EDF on surkeaa vastinetta noin 50 €:n hinnalleen.

EDF olisi ollut soveliain Arcade-peliksi. Samalla tekijät olisivat kenties voineet karsia puuduttavien tehtävien määrän puoleen ja peli olisi ollut samalla puolet parempi sekä erittäin hyvää vastinetta rahoille.