Colin McRae: DiRT 3 arvostelu

Ralli on peligenrenä sukupuuttoon kuoleva laji. Codemasters jatkaa kuitenkin vielä rallihirmujen perinnettä tuomalla Dirtistä kolmannen osan kaupan hyllyille. Sarja palaa enemmän juurilleen ja lupaa pelaajille enemmän kunnon rallia.

Rallimiehen kivinen tie

Dirtin sydän on pelimuoto Dirt Tour, jossa aloitetaan kivikkoinen kuskin ura. Ura sisältää neljä kautta ja läjän kokonaisia sarjoja, kuten perinteistä rallia neljässä maassa, ja myös Suomi on mukana. Välillä ajetaan radalla kilpaa, välillä mennään esteradalle keräämään kudosta. Vaihtelua tarjotaan, ja jokaiselle on jotakin kivaa. Autojen määrää on minimoitu, ja ne on naamioitu tallien alle. Jokaisen tallin autot poikkeavat ulkonäöllisesti toisistaan, ja niitä avataan keräämällä kokemuspisteitä. Kokemuspisteiden karttuessa saavutetaan tasoja, jotka määrittävät pelaajan niin sanotun ultimaattisen taidon, ja sillä tietenkin tulee päteä kavereille, koska oikeastaan tallien avaamisen lisäksi tasoilla ei juuri muuta teekään.

Mahdollisuus säätää autoa on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi. Kaikki merkittävät muutokset ovat tehtävissä, mutta ylimääräiselle pilkun viilaamiselle ei anneta mahdollisuutta. Vaurionmallinnus on vaihdettavissa kosmeettisesta täyteen latinkiin, jolloin jo yksi harhareissu metsän tai kallion puolelle voi pistää ajo-ominaisuudet uusiksi. Huonolla tuurilla matka loppuu siihen paikkaan. Vaikeustasoja on useita ja niistä piisaa jokaiselle haastetta. Vaikeimmalla pitää jo ajaa mutkat täysin nappiin, ja erot tekoälyä vastaan lasketaan lähestulkoon millisekunneissa.

Ylivoimaisesti tärkein ominaisuus eli ajettavuus on Dirtissä toteutettu hyvin. Arcaden ja simulaation välimaastoon sijoittuva ajotuntuma ei alkuun vakuuta, koska peli tarjoaa vain kourallisen autoja, joista hevosvoimat tuntuvat puuttuvan kokonaan. Jo tunnin parin ajamisen jälkeen tarjotaan ajettavaksi hieman tuhdimpaa rautaa, joissa ei enää löysä ratti tunnu, vaan auto lähtee suhteellisen helposti lapasista. Jotta ajettavuudesta saisi kaiken irti, kannattaa kaikki ajoavut kytkeä pois päältä. Autojen väliset erot ovat varsin pienet, ja kaikki kaarat tuntuvat käyttäytyvän samalla tavalla. Suurimmaksi eroksi tuntuvat muodostuvan nopeusmittarin antamat lukemat.

Kaunista peltiromua

Codemastersin grafiikkanerot osaavat hommansa, sillä valikoihin on panostettu ja ne miellyttävät silmää. Yhtään taka-alalle ei jää pelin grafiikka, joka loistaa hyvin tai jopa erinomaisesti eri osa-alueilla. Viimeistään uusinta ralliosuuden jälkeen saa aikaan kuolaamisrefleksin – tuntuu kuin seuraisi oikeaa rallia televisiosta. Ympäristö on toteutettu hyvin ja elementtien kierrätystä onnistuttu välttämään. Renkaat pistetään palasiksi hiekka- ja sorateiden lisäksi kuumalla asfaltilla sekä liukkaassa lumessa. Vuorokaudenaikoja on useita, ja esimerkiksi auringonlasku on makea näky. Sade on läsnä ja silloin ei välty kuralta – ralliosuuden jälkeen auto näyttää siltä kuin se olisi ollut viikon mudassa. Erityistä kiitosta täytyy antaa autojen joustavasta vauriomallinnuksesta: kylki ei välttämättä näytä jokaisen kolarin jälkeen samalta. Sahalaitaa on havaittavissa siellä sun täällä, mutta pelin tempo ei juuri anna tilaisuutta seurailla ruutua suurennuslasin kanssa. Haaleasta värimaailmasta täytyy kuitenkin hieman huomauttaa.

Äänimaailma on toimiva, mutta dynaamiset äänet jäävät hieman vaisuiksi ja lopullinen potku puuttuu. Olisi ollut mukava kuunnella, kun pakoputki poksahtelisi tiukan ajon aikana ja turbo ulvoisi kierrosten pomppiessa huipussaan. Kartturi pitää hommat simppelinä eikä turhaan jaarittele niitä näitä. Välillä auton käydessä katollaan heittää kartturi jotain kommenttia huimista ajotaidoista. Pelin musiiki on perushuttua – ambientia, housea ja rockia –, mutta toisaalta se istuu Dirtiin. Radiojuontajat puolestaan käyvät jo ensimmäisellä kerralla hermoille. Niitä ei saa vaiennettua, joten kaukosäätimen mute-nappi on ainoa keino, mikäli haluaa välttyä itsetuhoisilta ajatuksilta.

Romurallia verkon kautta

Kun tekoälyjen kanssa kilpaa ajaminen käy pitkästyttäväksi, on aika astua moninpelin pariin – sooloillen tai tiimin kera. Erinomaisen party-aulan ansiosta kavereiden kutsuminen on helppoa ja vähintäänkin yhtä helppoa on hakea yhdessä peliä. Lagia peleissä ei juuri ole, ja perinteisissä ralleissa ei siitä tarvitse välittää, koska kilpakuskit ovat toisillensa haamuja. Myös moninpelissä voi kartuttaa kokemuspisteitä. Uran kokemuksen lisäksi voi ansaita pisteitä moninpelin profiiliin. Kisan jälkeen pelaajilla on mahdollisuus vaikuttaa tutulla veto-ominaisuudella, jolla voi äänestää tiettyä kisatyyppiä tai rataa pois.

Kilpailullisella puolella säännöt on laadittu valmiiksi, eikä niitä voi juuri muokata. Jam-sessiot ovat vapaamuotoisempia, ja niissä voi määrittää omia sääntöjä kavereiden ja muiden herrasmiesten/-naisten kesken.

Lisää, lisää, LISÄÄ!

Codemasters on jälleen kerran onnistunut luomaan paketin, joka varmasti miellyttää kovintakin autohirmua. On harvinaista, että leivotaan peli, jota jaksaisi pelata pitkänkin tauon jälkeen. Ainoa todellinen akilleenkantapää on eurooppalaisen rallin sisällön vähyys. Rallifanaatikoilla ei kauan vie aikaa neljän rallimaan läpäiseminen. Ehkäpä tulevat DLC:t täydentävät ajokokemusta uusilla hiekka- ja sorateillä. Niitä odotellessa kannattaa mennä verkkoon ja ottaa vaikka kaveri tiimiin mukaan ajamaan kilpaa.