Army of Two arvostelu

Army of Two koostuu nimensä mukaisesti kahdesta miehestä nimeltä Rios ja Saleem. Kaksikon tehtävänä on pullistaa lompakkoaan muun muassa teilaamalla terroristeja sekä tekemällä heidän tuhoaseensa toimintakelvottomiksi.

Uransa alussa olevilla palkkasotureilla ei luonnollisesti paalua hihastaan löydy, vaan sitä kilahtaa tilille sitä mukaan, kun he teilaavat terroristien näköisiä janttereita. Saadulla rahalla voi parantaa aseensa suorituskykyä viilaamalla sarjanumeron pois ja heittämällä kiinni vähän parempaa piippua, tukkia, isompaa lipasta ynnä muuta kivaa.

Aseita on auki alussa luonnollisesti vain muutama, ja jokaisella on vieläpä kivoja värityksiä, jotka tietysti maksavat enemmän kuin itse ase. Ja jos haluaa olla kunnon karju, voi omaa naamaa koristavaa maskiakin tuunailla erilaisilla malleilla.

Alku- vai loppusanat?

Pelistä löytyy onneksi muutakin. Nimittäin kekseliäs AGGRO-mittari. Pelin taktinen puoli perustuu täysin edellä mainittuun mittariin, joka vasta vaikeimmilla tasoilla pääsee oikeuksiinsa. Mittarin periaate on tämä: toinen pelaaja ampuu terroristia, jolloin tämän huomio kiinnittyy ampuvaan pelaajaan. Tällä välin toinen pelaaja on lähes näkymätön ja voi juosta viereen teloittamaan kyseisen terroristi-wannaben.

Ideana mittari on hyvä, mutta toteutus jää kaivelemaan. Sen takia koko peli on nimittäin niin helppo, että sen juoksee läpi, ellei pelaa vaikeimmilla tasoilla. Tosin sekin vaatii sitä, että Army of Twon parissa jaksaa viettää aikaansa enemmän kuin yhden läpipeluukerran verran.

Not so bad after all?

Kun koko peli käytännössä tehtiin coop-muotoa ajatellen, on yksinpelikokemus melko tylsä. Tietokoneen ohjastamaa jässikkää saa käskytellä passiivisilla tai aggressiivisilla ratkaisuilla, joista jälkimmäinen puolustuskomento on se tärkein, vaikkakin kaksi muutakin optiota olisi käytettävissä. Niillä vain ei tee mitään. Lisäksi meno on vähän putkimaista, mutta on myös tilanteita, joista nauttii suuresti, kuten ennalta skriptatut selkä selkää vasten –tilanteet, joissa kaksikko joutuu piiritetyksi ja tilanne ratkaistaan lyijykuurolla hidastuksen kera. Myöskin tarkkuusammunta sekä muutamat näppärästi sijoitellut suojakilvet ja räjähtävät asiat ovat mukavasti suunniteltu piristämään muuten melko puuduttavaa putkiräiskintää.

Vaikka sankarikaksikko onkin perusvaikeustasoilla lähes kuolemattomia, on pelissä silti mahdollista kuolla. Viikatemiehen vierailua voi kuitenkin lykätä, sillä luodinreiät paikkaava MacGyver-henkinen tiimikaverisi osaa nimittäin korjata minkä tahansa kuolettavan vamman, kunhan ensin raahaa sinut turvalliseen paikkaan ja tekee Teho-osastossa nähdyt toimenpiteet parissa sekunnissa.

Myös efektipuolella peli toimii. Graafinen asu on hyvää jälkeä, äänetkin ihan ok. Ongelma vain on siinä, ettei peli oikeastaan tarjoa mitään uutta. Pyssyjenkin virittely on hauskaa siihen asti, kunnes on kaikki kuusi kenttää läpäisty niillä kahdella tappiin asti viritetyllä paukkuraudalla.

Kaksin kaunihimpi!

Army of Two ei yllätä, eikä varsinaisesti petä. Se ei tarjoa mitään mullistavan uutta ja ihmeellistä pelikokemusta, vaan yhden tai kaksi mukavaa peli-iltaa kaverin kanssa. Yksinpeli on käytännössä turha kokemus, sillä se ei sytytä yksin pelattuna millään tavalla.

Ne pienet oivallukset, jotka pelissä on tehty aiheuttavat pienen virneen naamalle ja Xbox Liven välityksellä pelattuna nämä tulevat entistä enemmän esille, vaikkakin joskus naaman asento näyttää samalta kuin kellon viisarit asennossa 15:40 yhteysongelmien takia.

Joka tapauksessa täysihintaisena peliä ei voi suositella lyhyen ikänsä takia. Alehyllystä tai käytettynä kannattaa kyllä peli hommata, sillä peli viihdyttää sen pari iltaa kaverin kanssa coop-muodossa. Muut moninpelimuodot ovat lähinnä täytettä, joista ei sen enempää.

Totean loppuun, että peli olisi voinut olla paljon parempi kuin mitä se on. Harmi, ettei kaikkea potentiaalia käytetty. Jatko-osaa odotellessa.